Road Trip

850 kilometriä takana Slovakian maanteillä. Oli kivvaa. Nyt seuraa pitkä selostus matkan vaiheista.

Perjantaina saatiin auto (Skoda Fabia 1.2, vm.2004) iltapäivällä ja lähdettiin ajamaan länteen kohti Roznavaa. Autonvuokra kustansi n. 40 eur radion kanssa, ja sillä saa tuon kolmipyttyisen pikkuhirviön viikonlopuksi. Ihmeteltävän virkeä kone, vaikkakin pieni. Ohjaustehostinta, keskuslukitusta ja ilmastointia jäimme kuitenkin kaipaamaan.

Pysähdyttiin syömään pieneen ravintolaan karppikeittoa ja lihavartaita. Ulkona hieman epäilytti, että mitkähän pilehet ravintelissa on, kun sisältä kuului niin kovaäänistä laulua hiukan mummonuotilla. Sisällä se sitten selvisi, että joku paappahan se siellä laulatti paria muoria. Lauloivat jotain kansanlauluja värisevällä vibraatolla. Paappa joi siinä olutta ja taisi mennä slivovicaakin paukun verran. Aloitti aina jonkun laulun ja mummot seurasi ilahtuneena perässä. Aluksi se oli tietenkin valtavan hauskaa, mutta keiton syömisen jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että jos vaikka pieni tauko olis paikallaan. Ruoka oli tosi hyvää, mutta turistilisä hintaan ehkä mätkähti siksi korkea hinta oli sisustukseen nähden.

Jatkettiin matkaa pienen kylän läpi paikkaan, josta pääsi polkua pitkin kansallispuistoon. Vesipuro solisi, tai pikemminkin pauhasi, vieressä koko ajan ja ylämäkeen kiivettiin. Maisemien kauneutta on vähän vaikea kuvailla, eikä niitä kuviinkaan saa oikein ikuistettua, mutta alla yksi kuva kuitenkin.

Jatkettiin matkaa Krasna Horka-linnalle, joka ei ollut auki, mutta pihaan asti päästiin kuitenkin. Mieleen jäi lähinnä irlantilainen täti, joka pieraisi äänekkäästi kiivetessään linnan pihalla polkua ylöspäin. Vähäiset on meidän ilot, kuten huomaatte.

Linnan alueella oli myös iso katapultti, jolla M uhkasi singota J:n viereiseen kylään. Syytä ei kertonut. Aavisti ehkä, että apukuski saattaa vaatia road tripillä hiljaisempia nopeuslukuja, ja ajatteli hankkiutua tästä heti eroon. Jos muuten joku haluaa uuden jännittävän harrastuksen niin esimerkiksi katapultilla sinkoilua on tarjolla Dangerous Sports Clubissa. Jätettiin kuitenkin katapultin kokeilu välistä ja jatkettiin Roznavaan, jossa ei sitten tehtykään muuta kuin hankittiin Tescosta juomista. Tässä vaiheessa slovakialainen liikenne ei ollut osoittautunut vielä kauhean kummalliseksi, mitä nyt vähän kovempaa ajetaan Suomeen verrattuna. M:lle ei muuten tööttäilty koko matkalla muuta kuin Kosicen liikenneympyrässä, jonka säännöistä ei kyllä ota selvää. Röyhkeydellä ja rohkeudella pärjää.

Perjantai-ilta loppui siihen ja palattiin takaisin Kosiceen. Lauantai-aamuna kierreltiin Kosicen ympäristössä, koska M:n rugbytreenien takia piti olla kaupungissa yhden aikaan. Käytiin pyörähtämässä Jahodna-laskettelukeskuksessa ja kesäkelkkaradalla eläintarhan vieressä sekä Kosicen lähiöissä, mm. Helsinki-kadulla. M laski kesäkelkalla muiden lasten kanssa. Niinhän siinä sitten kävi että radan yläpäässä olisi pitänyt odottaa vähän pidempään, koska puolivälissä matkaa M joutui jarrutella edellä menevien tenavien takia ja vauhti loppui kesken. Lähdettiin parantamaan M:n pahoittunutta mieltä näkötornille. Näkötornille kiivetessä saatiin esimakua siitä, että täällä joka nähtävyydelle pitää ilmeisesti kiivetä. Ainakin meidän valitsemien nähtävyyksien. Ensin pitää kiivetä kukkulalle, jossa on kohde, ja sen jälkeen vielä kiivetä itse kohteessa. Näköalat oli kivat.

M:n rugbytreenien jälkeen lähdettiin itään kohti Michalovcen Zemplinska Sirava-järveä. Slovakiassa kun ei ole vettä näkynyt, niin alkoi olla aika nähdä järvi. M oli varannut uikkarit mukaan ja pulahti viileästä säästä huolimatta järveen heti vettä nähtyään. Eipä ollut muita uijia.

Sunnuntai olikin sitten varattu ihan kokonaan matkustamiseen, joten lähdettiin aamulla kohti Spissky hrad-linnaa. Linna on mahtava! Suosittelemme ehdottomasti Slovakian matkailijoille. Muureillakin pääsi kävelemään.

Linnan jälkeen pysähdyttiin seuraavaksi Levocan muureilla ympäröityyn kylään syömään eväitä. Eväät kuuluu kunnon automatkaan. Levoca on kivan näköinen pieni kylä, jossa oli tosi hiljaista sunnuntaina. Talot on
osittain kunnostettuja vanhoja kivitaloja. Slovakian tiet kulkevat aina kylien läpi, joten nähtävää riittää kun välillä voi katsella vuoristoja ja nummia, välillä pikkukylien elämää. Vasemmalla kuva Levocan kylän raitista.

Liikennekulttuuri oli paikoitellen älytöntä. Ohituksia nähtiin niin ylämäissä kuin mutkissakin. Muutama henki pelastettiin jarruttamalla ja antamalla tietä, kun vastaan tuli autoja ja silti takana oleva lähti pyyhältämään ohi. Auton hepoilla ei ole väliä, ohi mennään millä tahansa mopolla. Ei ihme, että teillä on varoitusmerkkejä liikenneonnettomuuksien riskeistä sekä tiellä kuolleiden lukumääriä.

Levocasta lähdettiin pientä vuoristotietä kohti Dobsinska Ladova Jaskynaa, eli jääluolaa. Tämä UNESCON maailmanperintökohde on vain yksi Slovakian jääluolista. Vuoristotiestä täytyy kuitenkin sanoa sen verran, että tie on aika raskas ajaa, koska jyrkkiä mutkia on koko ajan ja tie on kapea. J yritti keskittyä maisemien katseluun, mutta välillä vähän hirvitti kaiteen takana oleva pudotus. Ei voida ymmärtää, miten siellä ajetaan myös talvella, kun kesälläkin kuskilla pitää olla kieli keskellä suuta. Tie oli vielä tosi hiljainen, n. 10 kilometrin matkalla vastaan tuli ehkä kaksi autoa.

Jääluola oli kaunis (sinne muuten piti taas kiivetä..), eipä mitään tuollaista ole ennen nähnyt. Slovakiankielisestä selostuksesta ei ymmärretty juuri muuta kuin että luolastoa on tuossa paikassa 20 kilometriä, joista siis kierroksellä käveltiin ehkä kilometri, jos sitäkään.

Kun luola oli nähty, lähdettiin lähellä olevaan Dedinkyn kylään. Matkalla nähtiin muuten moottoripyöräilijä, joka pyörän takaosa oli luisunut tien kaiteen alle. Siinä oli muita motoristeja irrottamassa pyörää paikasta, jossa olisi voinut käydä todella huonosti. Kaiteen takana kun oli jyrkkä ja pitkä pudotus. Ilmeisesti kuskille ei ollut käynyt kuitenkaan pahemmin.

Dedinkyssä olisi pitänyt netin tarjoamien tietojen mukaan toimia cablecar-hissi, jolla olisi päässyt alas vesiputoukselta, jota oltiin menossa katsomaan kävellen. Ei ollut hissi toiminnassa, joten päätettiin käydä katsastamassa Zejmarska Roklina pelkästään kävellen. Reitti oli merkitty siniseksi, joka meidän mielestä tarkoittaa että sitä voi tavallinen tallaaja kulkea. Harhaluulo oli se. Ensin taaperrettiin kivikkoa ja puroa pitkin ylöspäin, kivet oli liukkaita koska vesi juoksi niitä pitkin alaspäin. Päästiin vihdoin kohtaan, josta lähti tikapuut seuraavalle tasanteelle. J pisti stopin päälle ja ilmoitti että tästä en etene, pelottaa. M yritti tavanomaiseen tapaansa suostutella ja väittää, että ei se tästä kuitenkaan pahene, tuletule. J piti pintansa (huom. siitä Jasnan offarireitistä on opittu jotain...) ja jäi odottelemaan kun M kipusi tikkaita ylöspäin. Takaisin tullessaan M sanoi, että J teki hyvän päätöksen. En olisi kuulemma tykännyt siitä, mitä tikkaiden jälkeen tuli. Reitti vaan vaikeutui ja lenkkareilla lipsuttelu tikkailla ei ollu kovin helppoa. No, M näki putouksen ja J näki pienemmän putouksen, kaikki olivat tyytyväisiä. Kannattaa muuten varata reissulle jotain muuta kuin suorat vaalet housut ;). Vaelluskengät olisivat myös olleet hyvät.

Alkoi olla nälkä, joten päätettiin siirtyä Tatroille syömään. Tatranska Lomnicalta löytyi hissi, jolla olisi päässyt Lomnicky stitin huipulle (yli 2600m!), mutta ei ollut hissi enää siihen kellonaikaan toiminnassa. Ja toisaalta J:llä ei ollut tarpeeksi vaatetta mukana, että olisi tarjennut huipulla maisemia katsella. Alhaalla odottaminenkin olisi harmittanut. Palaamme paikkaan varmasti vielä uudestaan ajelemaan hissillä. Ruokaa kuitenkin saatiin. Hiljainen oli tämä turistipaikka vielä toukokuussa, jonkin verran näkyi ihmisiä kävelemässä poluilla, ravintolassa oltiin yksin. Jatkettiin Tatroja myötäillen Strbske plesoon, josta käännyttiin sitten takaisin isommille teille ja Popradia kohti. Tatroilla riehuneen myrskyn tuhot ovat vaikuttavia, metsää on matalana hehtaarikaupalla. Rinne on kuin pommituksen jäljiltä, korjuutöitä on kyllä tehty jo paljon mutta kantoja näkyy hirvittävä määrä. Ilta meni ajellessa kotia kohti. Alla kuvassa Tatrat Strbske plesosta katsottuna.


Oli mielenkiintoista tutustua Slovakiaan autolla, junasta kun näkee ihan erilaisia juttuja. Pikkukylät tuo vaihtelua ajomatkaan ja tiet on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Välillä oli tietenkin huonokuntoisempia pätkiä, mutta sopivalla vauhdilla niistäkin selviää. Paikallinen liikennekulttuuri kyllä välillä hirvitti ja harmitti, takapuskurissa kun oli useamman kerran kiinni kaikkea busseista lähtien. Onneksi täällä ohitellaan suhteellisen nopeasti, vaikka sitten mutkissa ja ylämäissä. Auto selvisi ehjänä Kosiceen asti. Sitten tietenkin Tescon parkkipaikalla viereisessä autossa istuva täti täräytti auton ovella meidän autoon. Grrrrr. Maalia lähti mutta lommoa ei tullut. Vuokrausfirman tyyppi kuitenkin sanoi, ettei haittaa mitään eikä tarvitse maksaa, ei tätin eikä meidän. Huh.

Eiköhän me tehdä vielä Road Trip II, oli se sen verran mukavata. Kuski kiittää.