Herra siellä takana, näpit irti.

Mikä siinä on kun pitää lääppiä? Koko ajan?

M:n työkaverit vaikuttaa olemukseltaan meitä nuoremmilta (vaikka ovat vanhempia) sillä niillä on kummallinen teini-iässä omaksuttu vimma lääppiä sitä valittuaan ihan jatkuvasti. Lääppiminen käsittää tässä hivelemisen, halailun, pussailun, hiusten silittämisen, kaikenlaisen puristelun ja muun sellaisen. Täytyyköhän täällä jotenkin erityisesti osoittaa, että tuo on mun, älä koske.

Ne samaiset työkaverit tuijotti tänään monttu auki, kun yrittivät tarjota J:lle istumapaikkaa samalta puolelta pöytää M:n kanssa ja J ilmoitti, että voin kyllä istua ihan tällä toisella puolella pöytää. Siis että mitä? Istua nyt toisella puolella pöytää, sehän tekee lääppimisen mahdottomaksi tai ainakin vaikeaksi.

Huomenna lähdetään yöjunalla Krakovaan pääsiäistä viettämään. Tässä parin viikon takainen kuva Kosicen pääkadulta. Nyt on jo vihreämpää, täytyy laittaa päivitetty versio kun muistetaan ottaa kuvia.

Muuten, puolet M:n työkavereista osaa nyt sanoa suomeksi "minä rakastan sinua". Sen ne halus ehdottomasti oppia. Onko mitään romanttisempaa kuin slovakialainen mies tunnustamassa rakkauttaan naiselleen suomeksi? On, täytyy olla.